|
Tämoj justiisa sinulle, jota asvaltti ahistaa, pelekkä työn aatteluhhii nostaa ihottummoo ja rakkuloo ja sinulle, jolle yritän tätä aetoo luonnonkaepuuta sytytellä. Tahoj jakkoo niitä kokemuksija, joeta luonto on antoo rylläättännä ite kulukiissanj ja koolutuksessae penkkijä lämmittäessänj.
Kuha oot ollunna jollae retkillämmä tae vuokrannu nuita purtiloeta melomista varten, jiä hyvä immeene juttelemmaa eläkä hötkyvä ku piätön kana! Minulla ku ee oo mittää muuta ku aekoo (ja jos ee oo sitäkää, huomoot sen jo ensmäesestä mulukasusta) huastella luonnosta ja muustae, vaekka etätöestä (se kuuluu sopivan savolaesille – mahollisimman ettäällä töestä…). Samalla suat retkiosviittoo ja voejjaan vaekka viäntöö yhessä luontoretki perreellees, porukalle tae vaekka virmalles. Tervetulloo!
Eeköpä tua liene luonnolla immeisem mielelle ja ruumiille ehheettävä vaekutus – ihan ku velat muuttus suataviks. Kuuntele, kyllä se luonto puhuttelloo kuv vuan piet korvas höröllään!
Näellä keinonj piäset hengissä melontareessultas ja piäset Ohtaansalame oikeelle puolelle: - Liivi pyssyy piälläs koko aejan, minkä vesillä oot. Pölökkypiätkää ee sua erj vappaaksija!
- Tiet justiisa nii, ku sinuva on neovottu.
- Elä uhmoo luonnovvoemija. Helepompi om melloo piä taevasta ku pohjoo kohi.
- Suojaavu kovalta puaholta: käätä aarinkovoejetta, aarinkolasija ja lätsee. Ryystä vettä.
- Viinoo elä ryystä ennem melontoo. Et piäse vesille!
- Lähe melomaav vajalta, eläkä mää koskiin eläkä itekses ulapalle. Minen vastoo, jos jottae sittä sattuu etkä oo totellu.
- Jos mitä et ymmärtänä, sille em maha mittää. Vuan kysy, kyllä minä viännän vaekka piikkilangasta.
- Ja eekun naattimaan!

|